fbpx

SEIKKAILU

TURVAOHJEET JA SÄÄNNÖT

  1. Turvallisen, mukavan ja reilun seikkailun takaamiseksi sitoudun noudattamaan kaikkia puiston ohjaajien antamia neuvoja, kehotuksia ja käskyjä.
  2. Puiston ohjaajan tarkistettua ja hyväksyttyä varusteeni oikein puetuiksi, pidän varusteet päälläni koko seikkailun ajan.
  3. Lähden radoille vasta, kun varusteeni on tarkastettu ja harjoittelurata on hyväksytysti suoritettu sekä olen saanut ohjaajalta luvan lähteä seikkailemaan.
  4. Kunnioitan muita seikkailijoita häiritsemättä heidän suorituksiaan.
  5. Ohitustilanteissa olen kohtelias ja kysyn lupaa ohittamiseen.
  6. Huolehdin omalta osaltani varusteista ja puiston rakenteista vahingoittamatta niitä tahallisesti.
  7. Ilmoitan näkemistäni epäkohdista puiston työntekijöille.
  8. Seikkaillessani huolehdin, että olen aina kytkettynä turvavaijeriin vähintään toisella karabiinilla yrittämättä irrottaa niitä yhtä aikaa.
  9. Sitoudun noudattamaan puiston radoilla olevia ohjeita ja opasteita sekä kuormitus‐ ja henkilömäärärajoitteita.
  10. Tiedostan, että seikkaileminen saattaa aiheuttaa mm. vaatteiden likaantumista ja ihon naarmuja/mustelmia. Ymmärrän tämän ja hyväksyn, että seikkailupuisto ei vastaa näistä.
  11. Vastuullisena seikkailijana, en jätä mitään esineitä radoille tai heitä alas radoilta. Ilmoitan henkilökunnalle kaikista radoille kuulumattomista tavaroista tai esineistä.
  12. Seikkailijana tunnistan oman suorituskykyni rajat ottamatta turhia riskejä ja turhia liiallisia haasteita. Tiedostan terveydentilani aiheuttamat rajoitukset ja ilmoitan niistä henkilökunnalle, mikäli arvelen niiden aiheuttavan riskin seikkailutilanteessa.
  13. Reilun ja turvallisen seikkailun takaamiseksi en seikkaile päihtyneenä tai huumausaineiden sekä niihin luokiteltavien aineiden alaisena. Kyseisten aineiden tuominen puiston alueelle on kielletty.
  14. Seikkailen vastuullisesti tiedostaen, että sääntöjen vastainen toiminta saattaa vaarantaa minun ja muiden turvallisuuden.
  15. Seikkailupuistolla on vastuuvakuutus, mutta jokainen seikkailija huolehtii omasta vapaa-ajan tapaturmavakuutuksesta.
  16. Osallistun seikkailuun täysin vapaaehtoisesti ja omasta halustani. Olen ymmärtänyt säännöt ja seikkailuun liittyvät riskit sekä kunnioitan ja sitoudun noudattamaan niitä itseni ja muiden turvallisuuden takaamiseksi.

 

SEIKKAILU

TOIMINTAOHJEET

SEIKKAILUVARUSTEET

  • Seikkailu on mukavinta kengät jalassa. Ota siis mukaasi puhtaat sisäpelikengät. Ulkokengillä seikkailu on kielletty.
  • Vuokraamme hanskoja 3€/pari

LAPSET

  • Seikkailun pituusraja on 130 cm.
  • Alle 10-vuotiaan mukana seikkailuradoilla tulee olla yli 18-vuotias valvoja, joka kulkee lapsen mukana koko seikkailun ajan.
  • Lapsi ei yllä kaikkiin turvavaijereihin. Oman valvojan tehtävä on varmistaa että lapsi on kiinnitetty jokaisen siirron kohdalla turvavaijeriin.